Posts

Tämä Folding Ideasin tänään julkaistu jakso kuvaa hyvin sen neontäyteisen autiomaan, johon HK päätyi myymään virtuaalisia makkaroitaan. Kuten HK:n markkinointipäällikkö Riikka Haarasilta-Suutarinen ihan oikeasti toteaa: Metaversumi on monelle suomalaiselle tuntematon maailma. Sitä se on meillekin. En epäile hetkeäkään. Joku markkinointifirma on saanut HK:lta ison summan siitä, että se on julkaissut kuvan makkarasta Instagramiin. Tehdessään niin se myy, mitä useimmat markkinointifirmat myyvät: hevonpaskaa. On ihan sama, onko tulevaisuus metaversessä vai ei, kunhan HK uskoo sen olevan. ...

Kerroin aiemmin, että minulle myönnettiin filosofisen pelitutkimuksen dosentuuri Tampereen yliopistolta. Dosentuuri on ensimmäinen laatuaan Suomessa, mutta tämä kertoo enemmän dosentuureista kuin minusta: niiden ala on määritelty niin tarkkaan, että pienellä tutkimusalueella on aika vähän muita samoihin kysymyksiin erikoistuneita. Kuvailen tiedotteessa, että “filosofinen pelitutkimus pyrkii ratkaisemaan pelien esiin nostamia filosofisia ongelmia ja kysymyksiä” ja annan siitä pari esimerkkiä, kuten: Mikä yhdistää erilaisia pelejä jalkapallosta Pac-Maniin? Ovatko väkivallanteot peleissä moraalisesti väärin? Miten peleillä voi ottaa kantaa ihmisyyttä koskeviin perustavanlaatuisiin kysymyksiin, kuten valinnanvapauteen? Näitä voi pitää yleisluontoisina filosofisina kysymyksinä, jotka vain sattuvat liittymään peleihin. Samaan tapaan joku filosofi voisi miettiä väkivallan moraalisuutta jossain toisessa kontekstissa – esimerkiksi elokuvia väkivaltaviihteenä. ...

Julkaisimme Vastapainon kanssa kirjan Pelit kulttuurina. Kuten tässä tiedotteessa todetaan: Ihmiset ovat pelanneet tuhansia vuosia ja pelit ovat vanhempia kuin elokuvat, kirjallisuus, teatteri, jopa vanhempia kuin kirjoitus. Nykypäivänä pelaaminen näkyy kaikkialla arjessa. Pelit ovat suuri osa kulttuuria, joten on syytä myös miettiä mitä pelikulttuuri ja pelit kulttuurissa tarkoittavat meille. Kirjan voi tilata Vastapainolta. Sivulta löytyy myös “lukunäyte”, joka on kirjan ensimmäinen luku.

Tampereen yliopisto tiedottaa sivuillaan “Suomen ensimmäisestä” filosofisen pelitutkimuksen dosentuurista. Arjoranta luonnehtii tutkimusalaansa painottamalla, että filosofinen pelitutkimus pyrkii ratkaisemaan pelien esiin nostamia filosofisia ongelmia ja kysymyksiä. Mikä yhdistää erilaisia pelejä jalkapallosta Pac-Maniin? Ovatko väkivallanteot peleissä moraalisesti väärin? Miten peleillä voi ottaa kantaa ihmisyyttä koskeviin perustavanlaatuisiin kysymyksiin, kuten valinnanvapauteen? Filosofisen pelitutkimuksen avulla voimme saada selvyyttä tämänkaltaisiin kysymyksiin.

Ivan Puopolo luki huonosti tutkijan kirjoittaman virheidentäyteisen kolumnin ja kirjoitti vielä huonomman kolumnin, jossa teki selväksi, että ei ymmärrä miten tiede toimii. Tutkijat eivät ole rynnänneet korjaamaan häntä kahdesta syystä: ensinnäkin, hänen käsityksensä tieteestä on niin ilmeisen virheellinen, että suurin osa tutkijoista varmaankin ajattelee, että sen korjaaminen ei ole tarpeen tai vaivan arvoista. Toinen syistä liittyy Brandolinin lakiin: väärien käsitysten korjaamiseen vaadittava vaiva on kertaluokkaa suurempi kuin niiden esittämiseen. Puopolon on helppo toistella, että laskemalla löytyy totuus, ja tutkijoiden täytyy joko lannistuneena sulkea tietokone ja mennä tekemään jotain järkevämpää ajallaan tai sitten kirjoittaa pitkä vastaus siitä, miksi näin ei ole. (Tämä tutkija on flunssassa, ja varsinaisten töiden tekeminen vaatisi enemmän keskittymistä kuin blogikirjoitus tieteenteorian alkeista.) ...

Luin vastikään artikkelin, joka onnistui valitettavalla tavalla kuvaamaan onnistuneesti pelikulttuuria. Tutkija oli kiinnostunut ottamaan selvää, miten pelejä pelaavat rodullistetut miehet kokevat peleissä tapahtuvan haukkumisen (trash talk). Tutkija rekrytoi haastateltavia sosiaalisesta mediasta, koska ajatteli saavansa sitä kautta yhteyden rodullistettuihin pelaajiin. Mainoksessa mainittiin erityisesti, että hän etsii rodullistettuja miehiä (“men of color”). 16 valkoista miestä otti häneen yhteyttä voidakseen selittää, että haukkuminen ei ole yleistä tai ongelmallista. He myös kutsuivat tutkijaa “nartuksi”, joka ei ymmärrä mitään peleistä. ...