Hätäjarrutus-mielenosoitus
Jos ajattelee pelkästään mediahuomiota, Elokapinan lauantainen Hätäjarrutus-mielenosoitus oli menestys. Kaikki valtamediat kirjoittivat aiheesta ja Twitterin suosituin aihetunniste on vielä vuorokausi myöhemmin #elokapina. Keskustelu ei kuitenkaan ole keskittynyt niihin teemoihin, joita mielenosoitus pyrki nostamaan esiin, lähinnä Helsingin poliisin tekemien valintojen takia. Mielenosoituksella oli selvästi ilmaistut tavoitteet, jotka olivat julkisia jo ennen mielenosoituksen alkua. Tavoitteena oli, että Suomen hallitus julistaisi maahan ilmastohätätilan ja alkaisi tehdä sen mukaista politiikkaa. Tiede on yksimielinen siitä, että elämme ilmastokatastrofin keskellä, mutta sen estämiseksi ei olla tehty oikein mitään. Tämä on ristiriidassa sen kanssa, että koronaepidemiaan vastattiin tekemällä suuria yhteiskunnallisia muutoksia. Yhteiskunta siis pystyy halutessaan isoihin muutoksiin. Ilmastokriisin aiheuttama uhka on vähintään yhtä suuri kuin koronan, mutta siihen ei olla reagoitu samalla tavalla. ...