Tieteellistä tehostamista
Yliopistoilta vaaditaan yhä tehokkaampaa suorittamista. Tämä näkyy ainakin Jyväskylän yliopistolla monissa asioissa, mutta viimeisin oire on pyrkimys tehostaa tohtorikoulutusta. “Tehostaminen” on tässä tapa ilmaista se, että tohtorikoulutus on tarkoitus leikata kolmivuotiseksi, entisen nelivuotisen sijaan. Tämä on melkoisen kunnianhimoista tilanteessa, jossa keskimääräinen tohtorien valmistumisaika on noin viisi ja puoli vuotta. Tohtorien valmistumisajasta pitäisi siis saada noin puolet pois. Lisäresursseja tähän ei ainakaan toistaiseksi ole lisätty, joten keinot rajoittuvat toistaiseksi kahdenlaisiin. Ensinnäkin, henkilökunnalle on kerrottu uusista odotuksista ja kysytty keinoja tavoitteen saavuttamiseen. (Sillä ei ole väliä, pitääkö tavoitetta järkevänä vai ei.) ...